Vaikka Suomessa tiedetään olleen loisteliaita puutarhoja linnojen ja kartanoiden pihoissa jo 1500-1600 -luvuilla, on puutarhakulttuuri mielestäni verrattain nuori eurooppalaisessa mittakaavassa. Kansan keskuuteen puutarhakulttuuri on levinnyt vasta 1900-luvun alussa.
Perinneperennat
ovat erittäin käyttökelpoisia vieläkin. Ne ovat varmoja ja Suomen
oloihin hyvin sopeutuneita. Monet perennat ovat alunperin luonnonlajeja
tai vähän jalostettuja kantoja. Tähän perustuu myös niiden kestävyys
Suomessa.

Sopivia perinneperennoja moderniin maaaseutu ympäristöön ovat mielestäni lehtoakileija, kesäpikkusydän ja herttavuorenkilpi (Suomalaiset perinneperennat, Puutarhaliiton julkaisu) sekä juhannusruusu (Uusi puutarha ajan ja paikan hengessä, Tanja Nieminen 2013).

Kestävien ja kauniiden perennojen lista on valtava, mutta omiksi suosikeiksi nimenomaan maaseutuympäristöön nousevat myös:
-ruskolilja ja varjolilja (
http://puutarha.net/artikkelit/238/historia_havisee_perennapenkissa.htm)
-päivänkakkara, kultapallo (
http://www.pellervo.fi/pellervo/kp3_05/perennat.htm)
- harjaneilikka, palavarakkaus, särkynytsydän, vuorineilikka (Suomalaiset perinneperennat, Puutarhaliiton julkaisu)
-rohtosuopayrtti (
http://www.maatiainen.fi/kasvit.htm)

Moderniin maaseutuympäristöön sopivat hyvin pensaat ja puut, joita on käytetty suomalaisissa pihoissa jo vuosikymmeniä sitten. Näitä ovat esimerkiksi alppiruusut, jasmikkeet, omenapuut ja syreenit, kuten nuokkusyreeni kuvassa. (Uusi puutarha ajan ja paikan hengessä, Tanja Nieminen 2013).
Näkökulmaksi voisi nostaa myös ns. monikäyttökasvit, joissa yhdistyy hyötykasvin sato ja koristeellisuus. Esimerkiksi hedelmätarha kokonaisuutena (yksittäisenä kasvina ja tilaa rajaavana elementtinä) on vanhoissa pihapiireissä ollut keskeinen tekijä.
VastaaPoista