Mitä jäi käteen

Jo useamman maisemasuunnittelukurssin käyneenä taidan yllättyä kuitenkin joka kerta miten paljon enemmän oppii uusia asioita uudella kurssilla. Isoimpia herätyksiä kurssilla olivat:

1. Perinnebiotoopit. Gotta love ´em. Näistä oli mahtavaa oppia ja varsinkin ymmärtää. Ja kuka nyt ei niittyjä rakastaisi. Hyvä oli myös tajuta, että moni viisaampi on tajunnut jo ennen minua alkaa suojelemaan niitä.
2.  Jalopuumetsät. Näillähän pelastaisi koko kestävän kehityksen ajatuksen ja alentaisi hoitoluokkaa monessa puistossa. Metsäpuistot ja isot puut. Näillä se maailma pelastuu.
3. Tilakeskukset ja kylät. Vähän kuivaa, mutta niin tarpeellista tietoa. Ja mahtavaa oli tajuta näiden vaikutus toisiinsa, niiden merkitys ja rakentuminen ajan saatossa.
4. Kasvillisuusrajaukset. Yksinkertaistaminen on maailmassa kaikkein vaikeinta. Ihaille ihmettelen Rihtniemen kykyä hahmottaa tätäkin asiaa.
5. Tilat ja tilasarjat. Nämä ovat jo ennestään tuttua kauraa, mutta oli ihanaa päästä soveltamaan niitä omassa kurssityössä. 
6. Tilakeskuksen suunnittelu. Tässä työssä olen ymmärtänyt suunnitella kohteen osaksi ympäristöä. Ehkä taitoa on kertynyt jo sen verran, että osaa suunnitella kohteen niin, että sillä vaikutusta muuhunkin kuin tilakeskuksen omiin neliöihin. Miltä tilakeskus näyttää isommassa mittakaavassa? Millaisia näkymiä muualta syntyy tilakeskuksen suuntaan? 

Taas yhtä kurssia viisaampana uusiin koitoksiin!

Project Rihtniemi

Blogin elinkaari lähenee loppuaan, mutta halusin nostaa vielä pari Rihtniemen kasvillisuusrajausta. Näihin tutustuessani olen saanut huomata, miten yksinkertaisen toimivia näiden nimet ja kuvaukset ovat. Autolla ajaessa erilaiset kasvillisuusrajaukset erottaa helposti. Suosikkini näistä ovat avoin sauma ja suljettu sauma.

Avointa saumaa näkee usein teiden varsilla, jossa tien varrella kasvaa lehtipuita ja takana suljettu metsä. Runkojen läpi siilautuva näkyvä on avoin havupuihin asti, jossa näkymä katkeaa. Tätä kasvillisuusreunaa voisi hyvin toteuttaa myös pihasuunnittelussa. Monesti alueella on esimerkiksi rumia rakennuksia, jotka ovat selkeästi osa kokonaisuutta, mutta niitä ei haluta tuoda liikaa esille. Tällaisessa tapauksessa lehtipuiden rungot häivyttävät näkyvää. Näkymälinja siilautuu rakennukseen asti jossa näkymälinja katkeaa.

Luonnon komeimpia rajauksia muodostuu synkkien havupuiden muodostamasta jyrkästä seinästä. Periaaattessa sama fiilis tilan ja näkymän suhteen voi muodostua rakennetussa ympäristössä. Jyrkäseinäiset, modernit ja korkeat talot muodostavat hyvin samankaltaisen kokemuksen.

Ympäristötukea maisemanhoitoon

Perinnebiotooppeja, avoimia peltomaisemia ja luonnon monimuotoisuutta arvostavien viljelijöiden on mahdollista hakea ympäristötukea. Tuella pyritään siihen, että maatalous- ja puutarhatuotantoa harjoitettaiseen kestävän kehityksen periaatteella, niin että tuotanto kuormittaa ympäristöä nykyistä vähemmän. Tällä samalla tuella turvataan myös maatalouden kulttuurimaisemien säilyminen sekä tuotannon harjoittamisen edellytyksien säilyminen hyvinä pitkällä aikavälillä.

Maatalouden ympäristötuki on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa vuosille 2007-2013. EU on osarahoittajana projektissa. Tuen saaminen edellyttää viljelijältä noudatettavien lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä. 

Maaseudun suunnittelun tunneilla esiin tullut kanta lampaiden käytöstä edullisina maisemanhoitajina perustuu ympäristötukeen. Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä olla kannustimia jotka saavat yksittäisen viljelijän suojelemaan perinnebiotooppeja ja kansallismaisemaa. Täysin vakuuttunut en ole vieläkään siitä, ovatko lampaat edullisia maisemanhoitajia ympäristötuen myötä. Asiaan liittyy kuitenkin juuri esimerkiksi se, että lampaat voisivat laiduntaa vain joka viides vuosi ja muille vuosille pitäisi olla käytössä muita eläimiä. Ulkokohtainen suhtautuminen eläimiin, jotka ilmestyvät kuin taikaiskusta haluttuna ajankohtana mietityttää. Sellaiseen paikkaan jossa eläimiä olisi muutenkin, tuki sopisi hienosti. Kuka tahansa eläimiä pitänyt tietää että se ei ole halpaa lystiä. Ruoan lisäksi tulevat myös sopivat elintilat ja lääkärikulut. Myös niille neljälle välivuodelle. 

Olen joka tapauksessa ilahtunut siitä, että tukia perinnebiotooppien ylläpitämiseen myönnetään. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkuuko tuki myös vuoden 2013 jälkeen.  

Miten tehdä nykytila-analyysi?

Ymmärtäessäni jo hieman tilakeskuksen maisemasuunnittelua tekisin nykytila-analyysini ja maisema-tavoitetilani hieman toisin. 

1. Nyt ymmärrän miksi tilakeskusta on niin tärkeä katsoa ensin ulkopuolelta, jopa hieman kauempaakin. Toisin kuin yksityiset asunnot ja pihat, tilakeskus linkittyy ympäristöönsä ja kyläänsä voimaakkaammin. Se miten tilakeskus näkyy ulkopuolelle tai millaisia näkymiä tilakeskukselle avautuu ei ole yhdentekevää. Kirjaisin tarkemmin ja nimeäsin näkymät joita tilakeskukselle avautuu. Myös orastavat näkymät joita mahdollisesti haluaisin avata kirjaisin myös ylös. Näkymät jotka kaipaavat sulkemista olisi hyvä huomioida ainakin alustavin varauksin. Tilakeskukseen tutustumisen jälkeen kävisin näkymäpaikat läpi uudelleen. 
2. Jo mielellään ennakkoon läpikäyty lähialueen historia ja tärkeät alueet olisi hyvä linkittää jo tässä vaiheessa paperilla yhteen tilakeskuksen kanssa. Näkymä vesistöön tai sen puute, kulttuurillisesti arvokkaat pellot, niityt ja metsiköt. Myös mahdolliset muut perinnebiotoopit olisi hyvä kirjata. Nämä liittyvät tiiviisti myös näkymiin ja näiden kahden ensimmäisen kohdan yhteys tulisi olla näkyvillä jo inventointipaperilla.
3. Erityishuomiot, hyvässä ja pahassa. Näitä voivat olla esimerkiksi umpeen kasvitettu rakennuksen kivijalka, heinittyneet alueet, epämääräiset epämääräiset joita löytyy joka pihasta, erityisen tärkeät fokusoituneet näkymät, huonot liittymät ja kulkuväylät, alustava varaus parkkikselle jne.
4. Kasvillisuus, jonka voi merkitä hyvinkin yksinkertaisesti esimerkiksi jaolla kuten: pensaankorkuiset, latvuksenalaiset ja seinämän muodostava kasvillisuus. Lisäksi merkittävät yksilöpuut on hyvä kirjata. 

Maisemallinen tavoitetila koostuu nykytilan pohjalta. Mitä enemmän inventointipaperista löytyy merkintöjä avattaville ja suljettaville näkymille, muutoksille ja alustavalle varauksille, sitä helpompaa on  tavoitetilan piirtäminen. Nyt ymmärrän että tässä vaiheessa tehdään jo valintoja. Näiden valintojen pohjalta syntyy luonnos ja niiden on oltava synkassa. Maisema-analyysiä on huono tehdä ajatuksella "panoraamanäkymä ois kiva", jos sitä ei ole perustellut itselleen. Näkymiin on istuttava myös toiminnot ja kasvillisuus. 

Tai sitten voi tehdä niin, että korjaa yleissuunnitelmavaiheessa ensin luonnoksen, sitten maisema-analyysin ja tarkentaa nykytila-analyysiä. Taidan jatkossa kallistua tuohon uuteen suunnitelmaani. 

Isompi ajatus

Luin (kahlasin) metsän suunnitteluun, perustamiseen ja hoitoon liittyvää kirjallisuutta, joista referoin kolmea kirjaa. Yllätin jopa itseni innostumalla aiheesta. Varsinkin jalopuumetsät veivät sydämeni.Tiesittekö te, että Suomessa on melko vähän maisemallisesti hoidettuja jalopuumetsiä? Ja näkyykö niitä minkä verran Lepaalla, alan ykköskoulussa, jossa tiluksia riittää.

En tarkoita kirjoituksella, etteikö Suomessa olisi jalopuumetsiä, puukujanteita tai yksittäisiä puita. Se isompi ajatus tehtävän takana on, että miksi ihmeessä niitä ei ole enemmän? Jalopuumetsät ovat upeita ja hoitoluokaltaan melko alhaisia. Ajatusta voisi ainakin miettiä varsinkin kunnissa, joissa kunnan viherpuolella ei ole resursseja ei ole riittämiin. Jalostetumpi ajatus olisi lähinnä se, että jalopuumetsillä voisi korvata osia puistoista. Tällä tavalla voitaisiin myös mahdollisesti alentaa joidenkin alueiden hoitoluokitusta ja kustannuksia.  Ja pienenpikin metsikkö voisi riittää. Ajatelkaa mikä perintö olisi istuttaa lapsille tukku tammea, saarnea tai jalavaa?

Erityisesti Lepaa kostuisi jalopuumetsistä myös oppimisympäristöjen muodossa. Erityisesti maisemasuunnittelun opiskelijat saisivat kokemuksen miltä tuntuu kävellä tällaisen metsän sisällä. Mieluiten vielä erilaisten metsien sisällä. Kokemus myös rohkaisisi suunnittelmaan vastaavia omiinkin kohteisiin. Kokemuksen antaminen voi monesti olla myös nopeampi tapa tuoda asia tietoisuuteen ja se jää paremmin mieleen. Ja ajatelkaa miten Rihtniemen opit aukeasivat tällaisessa oppimisympäristössä.

 

 

Tilakeskus ja kylä maisemakuvassa

Maisemarakenne on pitkälle määritellyt asutuksen ja sen myötä kylien syntymisen. Ranta on taannut aikoinaan vesistön myötä kalasaaliin ja viljava maa hyvän sadon. Ihmisten lyöttäydyttyä samaan sumppuun on syntynyt kylä. Perinnebiotoopit ovat syntyneet näille paikoille maanviljelyksen ja laiduntamisen myötä, mikä on vaikuttanut maisemakuvaan.

Tilakeskus merkitsee kylälle sydäntä ja maaseutumaiseman kiintopistettä. Tilakeskus pitää kylän virkeänä ja lisää sen elinvoimaisuutta. Nykyajan tilakeskukset ovat suurentuneet ja ne näkyvät enemmän maisemakuvassa. Yhä nykyään on tärkeää tilakeskuksen suunnittelussa, että se sulautuu ympäristöön. Tyypillisiä juttuja tilakeskukselle ovat puukujanteet sekä suuret, vanhat puut, jotka sulauttavat tilakeskuksen ympäristöönsä. Tilakeskusta suunnitellessa on tärkeää jättää avoimet näkymät pelloille ja vesistöön.  Maisemakuvaan vaikuttaa myös tilakeskuksen ylläpito. Iso tekijä on ympäristön siistiminen. Isot tilukset houkuttavat helposti säilömään traktorin raatoja ja rakennusjätteitä, jotka eivät kuulu perinteiseen kylän maisemakuvaan.

Yleisimmät maisemanhoitomenetelmät

Maisemanhoitomenetelmillä pyritään palauttamaan hoitamaton perinnebiotooppi mahdollisimman alkuperäistä vastaavaan tilaan. Perinnebiotoopit alkavat hoitamattomina metsittymään ja heinittymään eli toisin sanoen kasvamaan umpeen. Maisemanhoitomenetelmillä perinnebiotoopit pysyvät kunnossa ja pystyvät jatkossakin turvamaan luonnon monimuotoisuutta. Perinteisiä maisemanhoitomenetelmiä ovat esimerkiksi kaulaus, niitto ja kulotus. Hoitomenetelmillä raivataan pensaikot ja puusto sekä ei-toivottu kasvillisuus. Huonossakin kunnossa ollut niitty lähtee kasvuun yllättävän nopeasti hoitomenetelmien avulla. Moni kadonnut kasvi on voinut sinnitellä maassa siemenpankissa ja valoa saatuaan kasvit lähtevät uudelleen kasvuun. Alkuperäisen biotoopin kaltaiseksi palautuminen kestää pitkään. Niitty palautuu yleensä noin kymmenessä vuodessa jos alkuperäiset kasvit ovat tallella. 

Umpeenkasvaneilta niityiltä poistetaan ensisijaisesti juurivesoja muodostavat puut ja kuuset. Puita ei kannata kaataa kerralla vaan vuosien saatossa vaiheittain. Vaiheittaisella raivauksella vältetään äkillinen ravinteiden purkautuminen kannoista maaperään. Voidakseen hyvin, tarvitsee niitty köyhän maaperän. Niitylle jäteään vanhat lehtipuut ja lahopuut. Muutama puuryhmä on hyvä jättää eläinten suojaksi. Hyvä ja perinteinen keino raivatun alueen hoitamiseen on laidunnus. Laiduntava karja syö mielellään vesakoiden lehtiä ja estää niiden kasvuun lähdön. Vesakoiden syntymistä estää kalaus joka kuolettaa puun. Kuolleen puun kantokin kuolee ja lakkaa vesomasta. Kaulaamisesta hyötyvät erityisesti haapa ja harmaaleppä. Kaulaus tehdään vesurilla nilan alta, riittävän syvältä, koko puun ympäri veistäen. Kaulaus tapahtuu muutama vuosi ennen raivausta. Puu on kuollut kun kaarna irtoaa käsin repimällä. Puuston raivauksesta syntyvä jäte kerätään mahdollisimman tarkasti pois ja tuhotaan esimerkiksi polttamalla. 

Ei haluttua kasvillisuutta voidaan poistaa niittämällä ja kitkemällä. Umpeen kasvanutta niittyä tulee palautus vaiheessa niittää vähintään 2-3 kertaa kesässä. Kunnossa oleva maisemaniitty niitetään noin 1-2 kertaa vuodessa. Käyttöniitty on käytöstä ja kasvilajistosta riippuen 2-4 kertaa vuodessa. Niittojäte tulee kerätä huolellisesti pois niiton jälkeen. Niittämisellä pyritään säilyttää avoimet ja puoliavoimet näkymät maisemassa estämällä umpeenkasvu. Niittämisellä varmistetaan näiden alueiden kasvillisuuden ja eläimistön säilyminen. 

Kulotus on hyvä maisemanhoitomuoto silloin kun perinnebiotooppiin on kertynyt kariketta ja kuloheinää. Kulottamisella pyritään helpottamaan hoitotoimia. Kulotus myös edistää kasvua kun alueelle on jäänyt syömätöntä kasvillisuutta. Niittykasveja tukahduttava katajikko voidaan myös kulottaa pois. Lisäksi rantaniittyjen ruovikkoja voidaan kulottaa. Kokonaista perinnebiotooppia ei kannata kulottaa kerralla, sillä osa perinnebiotooppien eläimistä ei kestä kulottamista. Toisaalta osa eläimistä hyötyy kulottamisen kuivattavasta vaikutuksesta. Kulottaminen tapahtuu keväällä ennen kasvuunlähtöä niityillä ja rantaniityillä ennen lintujen pesintää. Keli ei saa olla liian kuiva kulotuksen aikaan vaan maa saa olla pikemminkin kostea. Kulotuksen suunta määräytyy tuulen mukaan. Palo lähtee leviämään myötätuulen suuntaan. Kulotus tulee aina sammuttaa vedellä ja aluetta tarkkaillaan kulotuksen jälkeen, ettei palo syty uudestaan. Kulotus kannattaa tehdä korkeintaan kerran vuodessa keväisin. 

Linkkejä mielenkiintoiisiin maisemanhoitoprojekteihin:

Suomen lunnonsuojeluliiton maisemanhoitohanke

Niittyjen hoitajan opas