Yleisimmät maisemanhoitomenetelmät

Maisemanhoitomenetelmillä pyritään palauttamaan hoitamaton perinnebiotooppi mahdollisimman alkuperäistä vastaavaan tilaan. Perinnebiotoopit alkavat hoitamattomina metsittymään ja heinittymään eli toisin sanoen kasvamaan umpeen. Maisemanhoitomenetelmillä perinnebiotoopit pysyvät kunnossa ja pystyvät jatkossakin turvamaan luonnon monimuotoisuutta. Perinteisiä maisemanhoitomenetelmiä ovat esimerkiksi kaulaus, niitto ja kulotus. Hoitomenetelmillä raivataan pensaikot ja puusto sekä ei-toivottu kasvillisuus. Huonossakin kunnossa ollut niitty lähtee kasvuun yllättävän nopeasti hoitomenetelmien avulla. Moni kadonnut kasvi on voinut sinnitellä maassa siemenpankissa ja valoa saatuaan kasvit lähtevät uudelleen kasvuun. Alkuperäisen biotoopin kaltaiseksi palautuminen kestää pitkään. Niitty palautuu yleensä noin kymmenessä vuodessa jos alkuperäiset kasvit ovat tallella. 

Umpeenkasvaneilta niityiltä poistetaan ensisijaisesti juurivesoja muodostavat puut ja kuuset. Puita ei kannata kaataa kerralla vaan vuosien saatossa vaiheittain. Vaiheittaisella raivauksella vältetään äkillinen ravinteiden purkautuminen kannoista maaperään. Voidakseen hyvin, tarvitsee niitty köyhän maaperän. Niitylle jäteään vanhat lehtipuut ja lahopuut. Muutama puuryhmä on hyvä jättää eläinten suojaksi. Hyvä ja perinteinen keino raivatun alueen hoitamiseen on laidunnus. Laiduntava karja syö mielellään vesakoiden lehtiä ja estää niiden kasvuun lähdön. Vesakoiden syntymistä estää kalaus joka kuolettaa puun. Kuolleen puun kantokin kuolee ja lakkaa vesomasta. Kaulaamisesta hyötyvät erityisesti haapa ja harmaaleppä. Kaulaus tehdään vesurilla nilan alta, riittävän syvältä, koko puun ympäri veistäen. Kaulaus tapahtuu muutama vuosi ennen raivausta. Puu on kuollut kun kaarna irtoaa käsin repimällä. Puuston raivauksesta syntyvä jäte kerätään mahdollisimman tarkasti pois ja tuhotaan esimerkiksi polttamalla. 

Ei haluttua kasvillisuutta voidaan poistaa niittämällä ja kitkemällä. Umpeen kasvanutta niittyä tulee palautus vaiheessa niittää vähintään 2-3 kertaa kesässä. Kunnossa oleva maisemaniitty niitetään noin 1-2 kertaa vuodessa. Käyttöniitty on käytöstä ja kasvilajistosta riippuen 2-4 kertaa vuodessa. Niittojäte tulee kerätä huolellisesti pois niiton jälkeen. Niittämisellä pyritään säilyttää avoimet ja puoliavoimet näkymät maisemassa estämällä umpeenkasvu. Niittämisellä varmistetaan näiden alueiden kasvillisuuden ja eläimistön säilyminen. 

Kulotus on hyvä maisemanhoitomuoto silloin kun perinnebiotooppiin on kertynyt kariketta ja kuloheinää. Kulottamisella pyritään helpottamaan hoitotoimia. Kulotus myös edistää kasvua kun alueelle on jäänyt syömätöntä kasvillisuutta. Niittykasveja tukahduttava katajikko voidaan myös kulottaa pois. Lisäksi rantaniittyjen ruovikkoja voidaan kulottaa. Kokonaista perinnebiotooppia ei kannata kulottaa kerralla, sillä osa perinnebiotooppien eläimistä ei kestä kulottamista. Toisaalta osa eläimistä hyötyy kulottamisen kuivattavasta vaikutuksesta. Kulottaminen tapahtuu keväällä ennen kasvuunlähtöä niityillä ja rantaniityillä ennen lintujen pesintää. Keli ei saa olla liian kuiva kulotuksen aikaan vaan maa saa olla pikemminkin kostea. Kulotuksen suunta määräytyy tuulen mukaan. Palo lähtee leviämään myötätuulen suuntaan. Kulotus tulee aina sammuttaa vedellä ja aluetta tarkkaillaan kulotuksen jälkeen, ettei palo syty uudestaan. Kulotus kannattaa tehdä korkeintaan kerran vuodessa keväisin. 

Linkkejä mielenkiintoiisiin maisemanhoitoprojekteihin:

Suomen lunnonsuojeluliiton maisemanhoitohanke

Niittyjen hoitajan opas

Maiseman monimuotoisuus

Maiseman monimutoisuudella tarkoitetaan mahdollisimman vaihtelevaa ja monipuolista maisemaa. Suomalaiseen maisemaan on vaikuttanut ajan saatossa erityisesti maanviljely. Viljelyn myötä on syntynyt avoimia maisemia peltojen muodossa ja karjan laiduntamisen myötä on syntynyt perinnebiotoppeja kuten ketoja, niittyjä, hakametsiä ja nummia. Maanviljely on luonut avoimia tiloja maisemaan. Viimeisesten vuosikymmenien aikana maanviljelyn luonto on muuttunut ja maisemat muuttuneet yksipuolisemmaksi. Karjan laiduntamisen lopetus on sammuttanut perinnebiotooppeja, kun kedot ja niityt kasvavat umpeen ja metsittyvät. Myös pientareet, puu- ja pensassaarekkeet peltojen keskellä ovat vähentyneet ja peltoalan määrä lisääntynyt. 

Maiseman monimutoisuutta ovat myös erilaiset metsät kuten tuoreet tai kuivat kangasmetsät. Suomalaiselle maisemalle tyypillistä vaihtelua tulee myös erilaisista vesistöistä, eritoten järvistä. Myös rakennettu ympäristö lisää maiseman monimuotoisuutta.

Lepaan viinitilan maisemaan tuo monimuotoisuutta historian eri kerrokset. Lepaalla on pitkä historia Lepaan kartanon rälssitilana. Sen ympäröivillä tiluksilla on viljelty jo vuosisatoja. Viinitilalta johtava suora näkymä Lepaan puistoon ja kampukselle edustavat rakennettua ympäristöä. Ympärillä aukeavat pellot ja hedelmätarhat. Näkymä myös sulkeutuu osaksi Tyrvännöntien suuntaan mikä tuo vaihtelua maisemaan. Erikoinen ja näyttävä, mutta jokseenkin monotoninen näkymä on suuri golfkenttä. Lepaan maiseman monimuotoisuuteen vaikuttaa erityisesti Lepaan puutarha-alan oppilaitos, jonka myötä alueelle on istutettu poikkeuksellisen monipuolisesti erilaisia kasveja.

Lepaan viinitilan näkymät eivät ole välttämättä parhammillaan joka suuntaan kuten Pikku-Akalle päin, hoitamattomalle autiotalolle tai Lepaan kampuksen asuntolalle. Maisema on kuitenkin melko vaihtelevaa. Maisemasta jää puuttumaan isommassa mittakaavassa perinnebiotoopit kuten hakamaat, nummet, kedot ja niityt. Myöskään perinteisiä pientareita tai puusaarekkeita ei juurikaan näy.

Perinnebiotoopit

Perinnebiotooppeja ovat esimerkiksi kedot, hakamaat, nummet, metsälaitumet, niityt, ahot ja kaskimetsät. Perinnebiotoopit ovat syntyneet aikoinaan karjan laiduntamisen seurauksena. Karjan laiduntaessa, alueet pysyivät avoimina ja luonteelleen tyypillisinä ilman hoitamista. Ilman karjan laiduntamista perinnebiotoopit metsittyvät ilman hoitoa. Pysyäkseen samanlaisena moni perinnebiotooppi vaatii esimerkiksi niittämisen ja haravoimisen.

Perinnebiotoopit ovat syntyneet maatilojen lähelle avoimille ja aurinkoisille paikoille. Kedot ovat voineet syntyä hiekkaisille alueille, jotka pidättävät heikosti vettä ja ovat melko ravinneköyhiä. Alueella on tuskin ollut juurikaan puita ja haihdunta on ollut ilman varjoa valoisassa paikassa suurta. Myös niityt ovat syntyneet aluille, jossa puut eivät menesty ja aurinko paistaa avoimesti. Luhdat puolestaan syntyvät puuttomille alueille, mutta erona niittyyn on se, että luhdat ovat muodostuneet tulvan puuttomana pitämille alueille. 

Puustoisia perinnebiotooppeja ovat esimerkiksi hakamaat, lehdesniityt ja metsälaitumet. Nämä alueet ovat voineet olleet aidattuja. Maaperä on luultavasti ollut niittyä vettä ja ravinteita pidättävämpi, jotta puut ovat alueella kasvaneet. Lehdesniityt ovat syntyneet niittämisen, laiduntamisen ja lehdestämisen seurauksena. Näillä puustoisilla perinnebiotoopeilla puut voivat olla karjan vioittamia, järsimiä ja epämuodustuneita. 

Nummet ovat puuttomia alueita ja maaperä on todennäköisesti ollut hiekka-, sora- tai kallioperäinen. Nummet ovat kasvaneet jäkälää ja varpuja. Avoimina alueet ovat pysyneet laiduntamisen seurauksena. Perinnebiotooppeja on syntynyt myös kosteammille alueille kuten tulva- ja suoniityille. 

Uskoisin että perinnebiotooppeja voisi rakentaa. Luontainen paikka voisi olla sellainen jossa perinnebiotooppi palvelisi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Ketoja, niittyjä ja hakamaita voisi hyvin olla maatilojen yhteydessä tai kotieläinpuistojen yhteydessä, jossa eläimet voisivat luontaisesti alueita hoitaa. Maaperän pitäisi olla muokkaamaton ja lannoittamaton sekä maaperän mieluiten luontaisesti perinnebiotoopille sopiva. Toinen vaihtoehto olisi jossakin missä perinnebiotooppien arvo ja historia ymmärretään. Näiltä alueilta löytyy usein yhdistyksiä ja ryhmiä, jotka ovat valmiita vapaaehtoisesti hoitamaan perinnebiotooppeja ilman laiduntamista. Näissä tapauksissa perinnebiotoopit vaativat kohteen mukaista ylläpitoa kuten maiseman niittämistä. 

Jokainen tontin tai puutarhan omistava ihminen voi perustaa niityn suojellakseen luonnon monimuotoisuutta. Vaikka pinta-ala ei olisi suuri, niin pienikin perinnebiotooppi siellä täällä suojelee niiden säilymistä sekä lisää tietoisuutta niistä. Lähekkäin olevat pienet puutarhaniityt voisivat myös luoda ekologisen käytävän niittyjen asukkaille. Niityt olisivat myös hyödyllisiä hyötytarhureille, koska biotooppien ötökät parantaisivat alueen pölytystä. 

Luontainen paikka niityille tai hakamaille voisivat olla myös hautausmaat, jotka voitaisiin suunnitella niitty- ja hakamaahautausmaiksi. Jos hautausmaa olisi suoraan suuniteltu perinnebiotoopiksi voitaisiin toiminnot sijoittaa niin, että biotooppi olisi mahdollista säilyttää sitä häiritsemättä. Hautausmaalla myös työskentelee ammattitaitoisia puutarhureita jotka taitaisivat niityn ja hakamaan hoidon niittämällä.

Mielikuvia maaseudusta

Omat mielikuvat ovat rakentuneet pitkillä automatkoilla maaseuduilla. Kesäloman viikot kuluivat tien päällä ja mielikuvat vilahtelevista maisemista ovat painuneet mieleen. Keltaiset pellot olivat aina yhtä vaikuttavia. Maisemat myös sulkeutuivat välillä, kun tien vierestä kohosi kuusimetsän tai kallion muodostama seinämä. Maaseutua olivat savolaiset harjuiset alueet, joiden laelta näkymiä oli silmän kantamattomiin. Nopeasti laskevat mäet tuntuivat autolla kaahatessa mahan pohjassa ja ilman ilmastointia kantautui autoon lannan, kuumuuden ja kuivan heinän haju. 

Maaseutua olivat myös hiekkatiet, jotka paikoitellen olivat niin tiivistyneitä, että pinta muistutti draculakarkkia. Loputtomien hiekkarantojen ympärillä kasvoi mäntyjä ja pikkukävyt pistelivät jalkojen alla. Aina löytyi järvi, jonka vesi oli tummaa ja lämmintä. Pohjanmaalaisen pikkukunnan pienet hiekkaiset tiet olivat rajautuneet siperianhernepensailla ja hiekka oli silttistä ja pehmeää. Muistan yhä pölisevän hiekan hajun ja sen miten veden kanssa hiekasta sai tehtyä pallon. Utajärven korkeilla kallioilla oli sankkaa kuusimetsää ja metsiköissä kirkkaita kylmiä lampia.

Loppukesästä pelloilla näkyi kuivaa heinää heinäseipäissä. En muista missä vaiheessa heinää heittävät työläiset katosivat näkymistä ja tilalle tuli tiivisti koneella pyöriteltyjä heinärullia. Tästä myös rakennemuutoksessa on kyse. Peltojen ja viljetävän alan määrä ei ole muuttunut, mutta aiempaan verrattuna neljäsosa työvoimasta tekee saman homman kuin aiemmin. Ratkaisu on koneellistaminen. Ja koska tilan tulee useinmiten tarjota työpaikka molemmille isäntäparista, tulee tehojen olla paremmat. Vuorokauteen ei ole ilmestynyt lisää tunteja, mutta koneiden avulla samasta resurssipääomasta saadaan irti isompi tulos. 

Maisemassa tämä näkyy koneiden lisääntymisenä. Myös hevoset työjuhtina ovat harventuneet kansallisharvinaisuuksiksi. Aiemmin pellot olivat loppukesästä täynnä heinäseipäitä vieri vieressä ja niissä kuivui heinää. Nykyään pelloilla on pellonreunassa siistissä rivissä iso rulla heinää. Heinä menee rullaan myös tiiviimmin ja ainakin tuntuu siltä, että näkymä ei ole enää koko pellon kokoinen, vaan heinät kynityt pellot ovat tyhjillään ja heinärullat pellon laidalla.

Myös hedelmien ja marjojen poiminta on koneellistettu jos mahdollista. Kasvien tulee olla mahdollisimman poimittavassa muodossa: marjapensaiden ja omenapuiden läpi näkyy läpi ja ne ovat tietyn korkuisia. Tuontantotiloilla hedelmätarhojen ulkonäköä määrää koneiden mukaan määräytyvä vaikioleveys.

Suurien maatilojen koko on kasvanut mikä näkyy myös ulospäin. Kooltaan suurin puolikas maatiloista vastaa tällä hetkellä jo 90 % Suomen koko maataloustuotannosta. Pienet ja idylliset maatilat ovat hävinneet maisemasta lähes kokonaan. Maatiloilla ja niiden määrillä on vaikutus myös pikkukuntien elinvoimaisuuteen. Niissä maisemissa joissa maatilojen määrä on laskenut, on maaseutumainen näkymäkin sammunut.

Modernin maaseutu ympäristön perinnekasvit

Vaikka Suomessa tiedetään olleen loisteliaita puutarhoja linnojen ja kartanoiden pihoissa jo 1500-1600 -luvuilla, on puutarhakulttuuri mielestäni verrattain nuori eurooppalaisessa mittakaavassa. Kansan keskuuteen puutarhakulttuuri on levinnyt vasta 1900-luvun alussa.

Perinneperennat ovat erittäin käyttökelpoisia vieläkin. Ne ovat varmoja ja Suomen oloihin hyvin sopeutuneita. Monet perennat ovat alunperin luonnonlajeja tai vähän jalostettuja kantoja. Tähän perustuu myös niiden kestävyys Suomessa. 

Sopivia perinneperennoja moderniin maaaseutu ympäristöön ovat mielestäni lehtoakileija, kesäpikkusydän ja herttavuorenkilpi (Suomalaiset perinneperennat, Puutarhaliiton julkaisu) sekä juhannusruusu (Uusi puutarha ajan ja paikan hengessä, Tanja Nieminen 2013).

Kestävien ja kauniiden perennojen lista on valtava, mutta omiksi suosikeiksi nimenomaan maaseutuympäristöön nousevat myös:

-ruskolilja ja varjolilja ( http://puutarha.net/artikkelit/238/historia_havisee_perennapenkissa.htm)

-päivänkakkara, kultapallo ( http://www.pellervo.fi/pellervo/kp3_05/perennat.htm)

- harjaneilikka, palavarakkaus, särkynytsydän, vuorineilikka (Suomalaiset perinneperennat, Puutarhaliiton julkaisu)

-rohtosuopayrtti ( http://www.maatiainen.fi/kasvit.htm)

Moderniin maaseutuympäristöön sopivat hyvin pensaat ja puut, joita on käytetty suomalaisissa pihoissa jo vuosikymmeniä sitten. Näitä ovat esimerkiksi alppiruusut, jasmikkeet, omenapuut ja syreenit, kuten nuokkusyreeni kuvassa. (Uusi puutarha ajan ja paikan hengessä, Tanja Nieminen 2013).

Project Rihtniemi

Blogin osoitekin jo velvoittaa jotenkin sohaisemaan Anne Rihtniemen kasvillisuusrajauksia. Kokeilen itse tehdä sovitteita Rihtniemen rajauksista. Ensimmäisenä kokeilussa on monikerroksinen laiteellinen reunavyöhyke. Kyseessä on rajaus joka muodostuu aukean ja metsän väliin. Kerroksellisessa rajauksessa on rotevampia puita takana ja vaihtelevarakenteinen kasvusto metsäpuuston ja ruohoston välillä. Omassa sovelluksessa on rotevammat puut pääosin takana. Seassa on kuitenkin pienempiäkin puita. Leveä vyöhyke madaltuu kohti nurmikkoa ja joku puu edempänä voi erottua pensaiden seasta.

 

Tarkemmin mietittynä, joku lehtipuista voisi olla vielä selkeämmin edessä ja pensaiden alue voisi olla vieläkin leveämpi. Omista kuvista huomaa helposti, että jotain olisi voinut tehdä toisinkin. Kerran piirtämällä asian oppii hyvin. Koen että kuvan ei tarvitse välttämättä onnistua kerralla, koska saan oppimiskokemuksen jo siitäkin, että kokeilen ja huomaan parannettavat kohdat omista kuvistani. Piirtämällä jälki jää muistiin paremmin.

Swot

Liike-elämästä tuttu swot analyysi taipuu toimivasti myös maisemasuunnittelun työkaluksi. Haluan tehdä swotin inventointikohteestani Lepaan viinitilasta ennen luonnoksen ja suunnitelma tekoa.

Lepaan viinitila kuuluu tiiviisti Lepaan kampukseen. Viinitila muodostaa myös henkisen sisääntulon Lepaan kampukselle Lepaan Golfin kanssa, joka toimii viinitilan yhteydessä. Viinitilan isoin mahdollisuus olisi olla näyttävä sisääntulo saavuttaessa Lepaan Pyhään Kolminaisuuteen. Mielenkiintoa voisi herättää jo saavuttaessa Tyrvännöntietä. Lepaan viinitilan kupeessa kasvaa hienoja lehtikuusia. Niiden lisääminen muodostaisi tiiviimmän sauman ennen viinitilaa, mikä supistaisi maisemaa. Harkitut näkymät viinitilalle ja kampukselle muodostaisivat tilasarjan. 

Swot alueet jakautuvat nykytilanteeseen, jota kuvaavat S j W, vahvuudet ja heikkoudet. Sekä tulevaan tilanteeseen, jota kuvaa O ja T, mahdollisuudet ja uhat. Vahvuuksia ja heikkouksia voi tulkita myös sisäiseksi ympäristöksi ja mahdollisuuksia ja uhkia ulkoiseksi ympäristöksi. Alueet voivat mennä myös limittäin. Olen tässä Swotissa olen ottanut omia oikeuksia ja kuvannut mahdollisuuksiksi alueita, jotka ovat enemmänkin "sisäisen ympäristön potentiaalia". O ja T tulisi oikeati tulkita ainoastaan ulkoa tulevaksi voimiksi. Tulkitsen nämä mahdollisuuksiksi sen takia että Viinitila tarvitsisi todennäköisesti ulkopuolista tukea ja resursseja, jotta näin ison mittaluokan muutoksia voitaisiin tehdä.

Viinitilan hyviä puolia ovat jo olemassaolevat hienot näkymäakselit ja panoramanäkymä joka avautuu Lepaan viinitilan terassin edestä, sekä Golfin sisäpihan edustalta kohti Golg-kenttää. Huonoja puolia ovat esimerkiksi keskellä pihaa olevat jäteastiat, epämääräinen asuntolan piha, kuolleet saarnit ja villiintynyt autioituneen talon piha. Ränsistyneet alueet vaikuttavat paljon erityisesti näkymiin ja sisääntuloon Viinitilalle, Golfille ja kampukselle. 

Suurin uhka on sisääntulon yhteydessä oleva pieni kauppa, Pikku-Akka. Sen piha rumentaa sisääntuloa ja lisää kylttiviidakkoa. Käytännössä Viinitila ei voi vaikuttaa Pikku-Akan toimintaan, joka voisi halutessaan vaikka vuokrata peräkärryjä pihallaan. Myös jäteastiat ja näkyville jätetyt työkoneet rumentavat viinitilan ydinaluetta. Suurimmat mahdollisuudet ovat Viinitilan sisäpiha, josta voisi luoda sekä toimivat että kauniin sisäpiha joka toimisi Wow-efektinä Viinitilan sisälle saavuttaessa. Viinitilan kaunis kivijalka on peittynyt istutettujen kasvimassojen taakse ja sille olisi eduksi saada se näkyville. Alueella on myös muita rakennuksia joiden edusta voisi olla rakennuksen aikakauteen sopivampi. Viinitilan kyljessä on myös lampi, jonka vieressä kasvaa puolikuolleita saarneja ja muuta ruderaattia. Alueen siistiminen tekisi Lepaantiestä ryhdikkään ja näkymän viinitilalta Lepaantielle siistin. Viinitilalla kasvaa jo nyt esimerkiksi lehtikuusien ja haapojen ryhmiä. Ryhmien alla on villiintynyttä aluskasvillisuutta. Isojen puiden ryhmiä kannattaisi korostaa ja ehkä jopa lisätä.

Perse edellä puuhun?

Saadessani inventointikohteeksi Lepaan viinitilan, koin tuntevani alueen ja sen historian jo kohtalaisen hyvin. Maastokäynti paikan päällä avasi näkymien lisäksi nopeasti myös silmäni sen seikan suhteen, ettei alue ole niin tuttu kuin kristallinkirkkaat mielikuvani olivat etukäteen.

Lepaan viinitila kuuluu kiinteästi Lepaan kampuksen alueeseen, mutta maisemallisesti yhteyttä ei ole helposti havaittavissa. Viinitila sijaitsee Tyrvännöntien ja Lepaantien kulmassa, josta käännytään kampukselle. Viinitilalla olisi täysi potentiaali toimia oman toimintansa ohella näyttävänä sisääntulona Lepaan kampukselle. Maiseman avaaminen Tyvännöntieltä kampukselle asti loisi odotusarvoa tulevasta. Upeat lehtikuuset ja muu pöheikkö pitää maiseman suurelta osin matkaa tiiviisti kiinni. Sauman avaaminen parista kohtaa ennen Lepaantietä mahdollistasi maisemallisen tilasarjan luomisen.

Tehtyäni historiaselvitystä Lepaan puistosta olen tutustunut myös viinitilaan. Koen että tärkeimpiä asioita ennen inventointia on ainakin suppean historiaselvityksen tekeminen ennen inventointia. Erityisesti rakennusten rakennusvuosien selvittäminen ennen inventointia auttaa näkemään jo inventointivaiheessa miltä alue parhaimmillaan voisi näyttää. Kasvillisuuden ja sen suunnittelun inventointi on erilaista, kun ymmärtää että suunnittellut istutusalueet ovat ristiriidassa arkkitehtuurin kanssa. Aion selvittää tilan rakennusvaiheet ja rakennusten rakennusvuodet.